Maaliskuussa 1998 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura edustajanaan pääsihteeri Urpo Vento on myöntänyt tutkimusstipendin suuruudessaan 5000 mk,- Vepsän Seuran varapuheenjohtaja Leo Baskinille. Stipendin nojalla käynnistämme uutta keruuohjelmaa, josta saa tarkempia tietoja seuraavasta linkista:
Se oli tärkeä asia huomioiden sen tosiasian, ettei Vepsän Seura saa mitään rahoitusta miltään taholta. Joudumme itse rahoittamaan tutkimus- ja avustustoimintaamme pitämällä hyväntekeväisyystilaisuuksia ja ottaen vastaan lahjoituksia.
Tila on kuitenkin kriittinen siinä mielessä,
että kansanrunolijoiden viimeisin sukupolvi on poistumaisillaan. Uudenaikainen
elämäntapa ei jätä elintilaa perinteisille harrastuksille,
jotka aikaisemmin kuuluivat erottumattomasti elämiseen. Niin kuin
eräs kalevalaislaulaja vastaten kysymykseen, että esittääkö
hän yhä runojaan, sanoi - Ei konsa laulaa kun jääpallo-ottelut
on telkkarissa joka ilta!
(jatkuu)
Näin kaatuvatkin vuosituhansia kansaa johtaneen
viisauden viimeiset sirpaleet; Emme voi sille mitään, koska koko
maailman historian suuntaus on siihen nähden vastakkainen. Ainoa,
mikä olisi voitavissamme on ehkä yrittää mahdollisimman
täydellisesti säilyttää ne perinteet tuleville sukupolville.
Monista perinnelaijista itkuvirsitaito ja noituustiede ovat ehkä ensimmäisiä
tuomittujen jonossa.
Erittäin salaperäisiä noituustietoja ei
välitetä kenellekään ulkopuoliselle, vaan omille lapsille
tai lapsenlapsille. Toisaalta huhutaan, ettei noita voi kuolla ennen kun
on luovuttanut tietämänsä eteenpäin. Joskus hylätyssä
syrjäkylässä kaukana salometsän siemenessä noita
pysyy kuolemavuoteellaan kuukausittain eikä voi millään
"saada surmaa" kun talviaikana ei kylässä ketään kävijöitä
ole. Jos dokumnetoitsija sattuu saapumaan sellaiseen paikkaan hän
onnistuu tallentamaan paljon arvokasta materiaalia ja noita ilokseen pääsee
taivaaseen.