VEPSÄLÄISTEN   USKONTOPERINTEET
Virallisesti kristittuja vepsäläiset jäivät tunnossaan pakanalaisiksi. Ortodoksitavan mukaiset jumalankuvat kyllä löytyvät joka pirtin "Jumalannurkasta", mutta metsän, saunan, talon, navetan yms. haltijoita palvotaan paljon kiihkeämmin ja heidän vaikutusvoimaan uskotaan paljon konkreettisemmin kuin abstraktiseen Jesus Kristuksen valtakuntaan.

Kuvissa: Ukon kivi erillään ja vepsäläisen pirtin sisustuksessa, sähkömittarin yläpuolella johdon takana. Muinaisuudessaan kantasuomalaisten ylijumala Ukko keskiajaksi oli siirtynyt salaman jumalaksi. Pyöreä kivi pyhänurkassa suojelee taloa salamaniskusta ja tulopalosta.

                    

Yöpyessään metsässä vepläläinen aina kysyy lupaa metsänhaltijalta: "Meciz'and, pästä minei öks kuzen alle!" (Metsän isäntä, päästä minut yöksi kuusen alle). Kuusilehdot ovat yhä havaittavissa kylien keskesissa paikoissa ja suuri synti on katkaista vaikkapa oksanen niistä. Ei ihme, että papit rakennuttivat ensimmäiset tsasounat tai ikonilaatikot (kuvassa) juuri niihen lehtoihin.
Tsasounat jatkuivat salaisina salokirkkoina kommunistiaikoina ja säilyivät päiviimme asti melkein melkein joka kylän laidalla. Kyläväki tuo käspaikkoja siihen ja niitä omistetaan jumalalle. Vuosikymmeniä sitten uhri oli paljon verisempi - silloin teurastettiin härkä. Tuodaan kummallisiakin esineitä - esimmerkiksi sairastavan perhejäsenen sukat tai jopa alushousut - niitä voi nähdä joskus käspaikkojen keskessä. 

(jatkuu..)

*



More on this toppic in English, Kristi Salve's article
Alevtina Andrejeva: Noidsana - veren azoteseks, Maman nevondoishpäi
Irina Vinokurova: Karhunpalvonta vepsäläisillä