VEPSÄLÄINEN NOITUUS

Muinaisuudessa kaikki vepsäläiset samaten kuin muuta itämerensuomalaiset olivat jonkin verran noitina, ainakin joka perheessä oli muiden jäsenten käytettävissä  oma tietoniekka. Keskiaikoina kun Euroopassa ja jopa Länsi-Suomessa noidat poltettiin, noituuskulttuuri on säilynyt monilta osin Itä-Suomessa ja täysin koskemattomana Vepsässä. Se elää ja paikoin kukoistaa tänäänkin.

Hyvien noitien kylä (Joensuu)

  Nyky-Vepsässä noita on kyläläisilleen sekä shamaani että lääkäri; siihen otetaan yhteyttä nykyään enimmäkseen sairaus- tai pahanteontapauksissa. Ei tietenkään taiat aina tehoa, mutta kyläväen pelko on silti suuri.

Pahojen noitien kylä loitolta (Ohroila)

  Kansatarinat kertovat vepsäläisten saavuttua nykyiselle asuinalueelleen heidän törmänneen siellä asuneisiin saamelaisiin ja sulattaneen heitä. Saamelaisia pidettiin silloin Pohjois-Euroopan voimakkaimpina noitina ja tähän astikin mustatukkaisella vepsäläislapsella edellytetään noidan kykyä
.

Noita käsittele potilaan polveä taikavedellä, jolle hän oli kuiskannut loitsuja

Noitia on hyviä ja pahoja. Esimerkiksi Korpalan paikkakunnassa on kaksi lähikylää. Toisen, Ohroilan kylän asukkaita pelätään sillä perusteella, että he muka ovat pahantekeviä noitia, joiden taiat aiheuttivat monen kuoleman naapurikylissä ja jopa kokonaisten perheiden samanaikasta poiskuolemista. Ohroilassa ei uskalleta edes käväistä ilman vakavaa syytä. Toisen Joensuun kylässä asuu hyviä noitia (he ovat kuvissamme alhaalla). Paikkakunnan eri nurkista kaikki reisaavat Joensuuhun parantuakseen taudeista tai "erigoittaakseen" aviomiestään juopoudesta tahi aiheuttaakseen rakkautta mieleisen sielussa.
Vuonna 1997 järjestimme suomalaisporukalle kansanparannusmatkan ja valokuvissa voi nähdä noitien menetelmiÄ potilaittensa parissa:

Noita tekee lusikalla ristinmerkkejä potilaansa kipeälle jalalle